Lenkille lähtö voi olla joskus vaikeaa. On niin monta syytä, miksi ei lähtisi liikkeelle ja viime viikon juoksut vaihtuivat pyöräilyyn ja sauvakävelyyn. Tänään oli yhteislenkki ja mielessä pyöri sen seitsemän syytä, miksi en lähtisi mukaan. Töissä oli paljon tehtävää, ja ennen lähtöä piti ehtiä käydä muiden kanssa läpi loppuviikon hommia. Oiva "teko"syy jättää yhteislenkki väliin. Sitä paitsi olen huonokuntoisempi kuin muut, ja hidastan muiden menoa. Toinen hyvä "teko"syy. Sää oli todella märkä, lätäköitä joka puolella. Kolmas syy. Eilen oltiin hiihtämässä, eihän se ollut mikään vapaa päivä. Neljäs syy. Porukassa yritän hiukan liikaa, ja syke karkaa liian korkealle, itsekseni juosten saan sykkeen pysymään paremmin alhaalla. Viides syy. Voisin ihan hyvin mennä itsekseni lenkille. Kuudes syy. Tulikohan syötyä riittävästi, entä jos energiat loppuu. Seitsemäs syy.
No otin itseäni töissä niskasta kiinni ja menin juttelemaan muille, ja kerroin, että olen menossa lenkille. Pitää päästä lähtemään aikaisemmin. Se sopi. Yhteislenkeillä on sovittu, että saa mennä hiljaa, muut juoksevat välillä takaisin päin moikkaamaan. Toinen syy selätetty. Nastalenkkarit on tosi hyvin kosteussuojattu. Kolmas syy selvitetty. Hiihto oli mukavaa, eikä nyt oikeasti ollut väsynyt olo. Neljäs syy taklattu. Voin hyvin kertoa muille, että juoksen ihan mielelläni omaa tahtia, jotten väsy liikaa. Viides syy selvitetty. Kun kerta en muutenkaan oikein saa itseäni lenkille, niin eiköhän kannata lähteä yhdessä. Kuudes syy hylätty. Laukussa oli välipala banaani. Seitsemäskin syy selvitetty.
Ja niin vaan sain kuin sainkin itseni liikkeelle ja mukaan porukkaan. Yhdessä juostiin lenkki järven ympäri - 8 km. Toki kävelin välillä hiukan jalkoja verrytelläkseni, oikeasta polvesta on leikattu eturistisiteet ja se alkoi muistutella itsestään. Erilainen liike auttoi. Muistuttelin itselleni, että pääasia on pitää itsensä liikkeessä, eikä rikkoa jäseniään yrittämällä liikaa. Kyllä se juoksukin siitä alkaa sujumaan!
Muuten yllätin itseni täysin, lenkki sujui yllättävän hyvin.Kaksi viikkoa sitten en olisi uskonut, että jaksan järven ympäri. Jatkossa pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä viikolla pieniä lenkkejä, jotta polvet ja nilkat vahvistuvat. Tulipas hyvä mieli, kun sain itseni liikenteeseen. Kevättä kohti! Ilolla!
Ja eilen Aulangon järvellä oli todella hienot hiihtokelit - aurinko paistoi ja ladut olivat tosi hyvässä kunnossa. Vielä sitä juoksemaankin ehtii, kyllä nyt kannattaa hiihdellä, jos kelit suosivat.
Kommentit
Lähetä kommentti